Hevosrollaattori

Hiusten sävytys näytti ihan hyvältä vielä puolivälissä. En tiedä yhtään mitä sitten tapahtui.

Piirrellessäni tänään rupesin miettimään, mikseivät pääkallopahikset koskaan käytä viittoja. Oikea vastaus on tietenkin se, että niillä ei ole ruumista, mihin viitan voisi kiinnittää. Fiksumpi olisi lopettanut tähän. Minua ajatus jäi kalvamaan ja pitkällisen piirtoterän raaputuksen jälkeen tuloksena oli tämä.

Joka tuntuisi olevan jonkinlainen takatukkapääkallo, kuolleista herätetty Juice Leskinen tai hylätty Iron Maidenin levynkansi.

Piirsin tämän alun perin Helsingin sarjakuvatapaamisten piirroskilpailuun. Sen aiheena oli Kun hyönteiset hyökkäävät. Tykästyin tähän kuitenkin niin paljon, että päätin postata sen riemuksenne. Tämän tekeminen oli palkitsevaa, koska tussaus ei täydellisesti teurastanut lyijäripiirroksen jälkeä.

Piirtämisen opetteleminen on hyvin samanlaista kuin polkupyöräileminen: kun riittävän monta kertaa käy turvallaan ojanpohjalla ja katkoo hampaita, niin lopulta ehkä oppii jotain.

Piirsin tämän täysin konstruktivistisesti, eli käyttämättä mitään malleja, referenssikuvia tai vastaavia. Vaikka tässä on vielä pielessä moni asia (joita arvelisin tämänkin postauksen kommentteihin listattavan) niin olen siihin silti varsin tyytyväinen. Mitään tämän tämän tasolle yltävää en olisi saanut aikaan vielä aika vähän aikaa sitten, riippumatta siitä kuinka paljon aikaa ja energiaa olisin käyttänyt piirrostyöhän.

Niin mulla olisi ehdottomasti tällainen.

Delfiinizeppeliini. Vapise, kissabussi!

Vihjepoika ei ikävä kyllä mahtunut kuvaan.

Töissä iskeneen harmituksen aikaansaannoksia.