Musavisa

Pikaisen gallupoinnin perusteella kukaan ei tajunnut jonkin aikaa sitten postaamaani musiikkivisualisointia (kyseessä oli Queenin kappale Fat Bottomed Girls). Tämä jos mikä on loistava syy tehdä sama asia uudestaan, mutta tällä kertaa kilpailuna.

Tehtävänänne on tunnistaa, mitä musiikkikappaletta seuraavat kuvat edustavat. Vastaaminen tapahtuu laittamalla kommentteihin sekä kappaleen nimi, että se osa sanoituksista jota kuvitukseen on käytetty. Voittajat saavat valtaisia määriä Internet-feimipisteitä (ei vaihdettavissa mihinkään muuhun). Jos oikeita vastauksia ei tunnu löytyvän niin postaan lisävihjeitä.

Aloitetaan helpolla:

Toiseksi hivenen vaikeampi.

Ja kolmanneksi rehellisen kiero.

Ja kyllä: tiedän ihan hyvin että nämä kaikki on piirretty päin persettä. En vaan jaksanut piirtää uusiksi.

Tags: , ,

13 kommenttia - “Musavisa”

  1. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Ilmiselvästikään et gallupoinut minua. Näistä minulla ei kyllä ole aavistustakaan.

  2. JussiP Kirjoittaa:

    Unohtui mainita, että kaikki ovat englanninkielisiä erittäin tunnettuja rock/pop -kappaleita. Itse asiassa jokainen taitaa olla respektiivisten artistiensa ykköshitti.

  3. jussip Kirjoittaa:

    Ensimmäinen ja viimeinen biisi ovat 80-luvulta ja keskimmäinen 60-luvulta. Lisävihjeenä ensimmäinen löytyy yhdestä Guitar Hero -pelistä soitettavana kappaleena.

    Arvatkaa edes. Muuten tämä blogi alkaa näyttää siltä että huutelen yksin tuuleen.

  4. Suski Kirjoittaa:

    Eka on Ace of Spades?

    “You win some, lose some, it’s all the same to me”

  5. jussip Kirjoittaa:

    Se on oikein! Kakkosbiisin esittäjä on kotoisin Kanadasta. Tosin suurin osa ihmisistä ei tiedä sitä, tai edes pysty sanomaan esittäjän nimeä. Biisiä on ylikäytetty niin paljon että se on jo klisee.

  6. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Ai että 60-luvun biisi, jota on ylikäytetty. No sehän on se, no se yksi. Ja nyt kun tarkemmin mietin, niin laulajalla onkin selvästi kanadalainen aksentti, eh.

  7. JussiP Kirjoittaa:

    Ei pelkästään ylikäytetty vaan todella, todella puhkiylikäytetty. Luokkaa Wild Thing tai My Sharona. Etenkin vähän toisentyyppisiin moottoriajoneuvoihin liittyen.

    Kolmosbiisi on monien tykkäämä mutta ehkä vielä useamman inhoama.

  8. Suski Kirjoittaa:

    Toka on Born to be wild. “Get your motor running, head out on the highway”.

  9. jussip Kirjoittaa:

    Sepä se. Viimeistä kannattaa lähteä purkamaan siitä, että kaikki teksti on oleellista. Jos ihan tarkkoja ollaan niin tuon lauseen pitäisi olla monikossa.

  10. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    Okei, ehkä se moottoripyörä ei ole ihan pakollinen juttu, mutta maantiekartan tutkiskelu ei oikein sano “Born to Be Wild” minulle.

  11. jussip Kirjoittaa:

    En sanonutkaan että se olisi helppoa, mutta sanat on kuvitettu sellaisenaan kuten yllä on havaittavissa.

    Voit yrittää paremmin kolmosbiisiin, joka kertoo eräänlaisesta kaukomatkailusta. Se kestää viitisen minuuttia ja tulee naapurimaastamme Ruotsista.

  12. Rami Rautkorpi Kirjoittaa:

    No, tiedän ainakin ettei se voi olla The Final Countdown, koska kreikkalainen patsas kuvaisi Afroditea, ei Venusta.

  13. jussip Kirjoittaa:

    Wikipedia sanoo seuraavaa: Aphrodite of Milos (Greek: Ἀφροδίτη τῆς Μήλου, Aphroditē tēs Mēlou), better known as the Venus de Milo, is an ancient Greek statue and one of the most famous works of ancient Greek sculpture. http://en.wikipedia.org/wiki/Venus_de_Milo

    Eli olet oikeassa vaikka oletkin väärässä. Tarkemmin sanottuna kyseessä on kohta “We’re heading for Venus, and still we stand tall.” http://www.youtube.com/watch?v=FjeMDvCdrtc&feature=player_embedded#!